www.ylivieskanseurakunta.fi

Lähelle ihmistä - lähelle Jumalaa - Ylivieskan seurakunta

Tapulin juurelta
Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Arkkitehtikilpailu 

In English P� Svenska Auf Deutsch
Isotekstinen versio










 



Takaisin | Tapulin juurelta -arkisto

Armoa adventin aikaan

Adventtina sytytän pienen kynttilän;
ensin yhden, sitten toisen,
kolmannen ja neljännen.
Silloin on jo ovella
juhla Jeesuksen.

     (tuntematon)

Ensi sunnuntaista alkava adventin aika kutsuu meitä suuntamaan katseemme tulevaan. Elämme vuoden pimeintä aikaa ja jollakin tavalla meidän ajatuksemme saattavat viestittää meille, että pitäisi hiljentää tahtia näin loppuvuodesta. Adventti onkin eräänlaista odottamista ja siihen liittyy ajatus hidastamisesta tai rauhoittumisesta. Sitä myös kutsutaan pieneksi paastoksi.

Samaan aikaan monenlaiset kiireet vetävät meitä toiseen suuntaan. Meidän tulisi ehtiä tekemään kaikenlaista. Pitäisi muistaa lähettää joulukortit, siivota kaapit, pestä sauna ja matot, leipoa pipareita, torttuja ja kaikenlaisia herkkuja ja ostaa joululahjat kaikille tärkeille läheisille ihmisille. Sitten pitäisi jaksaa olla aktiivinen ja osallistua myös kodin ulkopuolella. Näiden lisäksi kalenterimme täytyy kaikenlaisista joulunajan tapahtumista. Ristiriita syntyy ihmisen sisäisen ja ulkoisen tarpeen välillä. Sisäinen pyytää hiljentämään samanaikaisesti, kun ulkoinen meno kiihtyy.

Odottavan aika on pitkä, vanha sanonta pitää hyvin paikkansa. Kaupallinen joulu alkaa jo marraskuun alussa ja joululaulut raikaavat marketeissa muistuttamassa joulusta. Et voi oikeastaan välttyä siltä missään. Kun joulu lopulta tulee, siitä ei oikein enää jaksa innostua. Ehkä hetkeksi joulun jälkeiset alennusmyynnit saattavat virkistää, mutta sisäisesti saatamme kaivata jotain parempaa ja pitkäkestoisempaa virkistystä.

Jotta joulun oikea sanoma ei häviäisi arjen hulabaloon keskellä, paaston aika kutsuukin meitä luopumaan turhasta stressistä ja tutkimaan omia ajatuksiamme. Se antaa meille mahdollisuuden olla armollisia myös itsellemme joulun valmisteluissa ja ottamaan omaa aikaa, hiljentymään. Meidän ei tarvitse pyrkiä saavuttamaan täydellistä joulua. Joulu on jo täydellinen itsessään, Jeesuksen syntymäjuhlana.

Armollista adventin aikaa!

Hannele Aho, nuorisotyönohjaaja

Takaisin | Tapulin juurelta -arkisto