www.ylivieskanseurakunta.fi

Lähelle ihmistä - lähelle Jumalaa - Ylivieskan seurakunta

Tiedotteet
Yleistä 
Etusivu 
Toiminta 
Ajankohtaista 
Kuvagalleria 
Talous ja hallinto 
Linkit 
Yhteystiedot 
Merijärvi 
Arkkitehtikilpailu 

In English P� Svenska Auf Deutsch
Isotekstinen versio










 



Takaisin | Tiedotearkisto

Kettu ja vanhus-kirja on Hannelen ja Mirkan lahja Kirkkotalakoisiin

Ylivieskan seurakunnan Kirkkotalakoot on kustantanut 5.12. ilmestyneen kirjan Kettu ja vanhus. Sekä lapsille että aikuisille tarkoitetun tarinan on kirjoittanut Hannele Lampela ja kuvittanut Mirkka Näveri. Yksinäisen ketunpojan ja vanhuksen koskettavan tarinan kuvitus liikkuu tutussa kirkkomaisemassa. Tekijät ovat lapsuuden leikkitovereita ja lähtöisin Ylivieskasta. Kirjan kautta he haluavat olla tukemassa Ylivieskan Kirkkotalakoita. Kirjaa on myynnissä 25 euron hintaan seurakunnan kirkkoherranvirastossa, toimitalo Pietarissa ja INFO-kirjakaupassa. Kirjan tuotto menee kokonaisuudessaan Kirkkotalakoiden hyväksi.

Hannele Lampela kertoo kirkkomuistoistaan ja kirjan synnystä:
- Ylivieskan kirkko on aina ollut minulle tärkeä paikka niin arjessa kuin juhlassakin. Erityisesti lapsena se oli minulle rakas, vaikka en sitä silloin osannut niin ajatellakaan – muistan aina, millaista oli istua natisevassa puupenkissä luokkakavereiden tai perheenjäsenten kanssa ja jännittää, löytäisinkö tällä kertaa oikean virren ajoissa virsikirjasta (kiitos muuten opettajalleni Päivi Revolle, joka yleensä istui vieressäni ja kärsivällisesti etsi minullekin laulettavaa). Välillä huvitin itseäni keksimällä tarinoita kirkon huoneista, sillä lapsen mieli ei aina jaksanut keskittyä kuuntelemaan saarnaa. Leikki kuului muutenkin oleellisesti lapsena minun ja kirkon väliseen suhteeseen. Minulla ja kirjan kuvittaneella Mirkka Näverillä oli tapana leikkiä Kirkkopuistossa erityisesti kesäaikaan ja jos menimme kirkkoon, olimme aina tervetulleita. Kerran pääsimme jopa kiertämään kirkkovahdin kanssa upean rakennuksen kokonaan. Kiersimme tornit ja kaikki, se oli lapselle ikimuistoinen kokemus ja muistan olleeni täynnä ihmetystä ja kunnioitusta. Hieman vanhempana pääsin ripille Ylivieskan kirkossa, iloitsin sisarusteni hääjuhlista ja saattelin rakkaita läheisiä viimeiselle matkalleen. Olen lausunut siellä hiljaa mielessäni useat toiveet, toivotukset ja rukoukset. 
- Kun kuulin järkyttävät uutiset, en voinut aluksi uskoa kuulemaani: tuo pyhä, upea, rakas rakennus oli poissa? Ensishokin jälkeen halusin toimia – miten minä voisin auttaa uuden kirkon rakentamisessa? Koska en ole rikas, looginen tapa oli lahjoittaa aikaa ja lastenkirjailijana kirjan kirjoittaminen oli luonnollinen ajatus. Sattumoisin lapsuuteni paras leikkikaveri Mirkka on nykyään lahjakas kuvataitelija ja siksi pyysin häntä mukaan tähän yhteiseen projektiin. Ilokseni hän oli heti mukana matkassa ja me halusimme, että rakkaasta kirkosta jää muisto myös tuleville ylivieskalaisille. Nyt lapsuuden leikeistämme onkin syntynyt yhteinen tarina jaettavaksi uusille lapsille ja toivomme, että voimme tällä tarinalla auttaa myös uuden kirkon rakentamisessa parhaan kykymme mukaan. 

Mirkka Näveri avaa kuvitusprosessin taustoja:
- Projekti lähti liikkeelle viime keväänä Hannelen ehdotuksesta. Olemme tunteneet toisemme jo kuusivuotiaasta saakka, ja yhteisen kirjan tekeminen on välillä vuosien saatossa tullut puheeksi. Sain toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni lastenkirjan kuvittamisesta, minkä lisäksi projektista erityisen teki se, että tuotot menisivät vanhan kotikaupunkini Ylivieskan Kirkkotalakoiden hyväksi.
- Taustaltani olen enemmän kuvataiteilija kuin kuvittaja, ja tämä onkin ensimmäinen kirjankuvitustyöni. Itseopiskelun lisäksi olen suorittanut kuusivuotiset kuvataiteen aikuisopinnot Tampereella Sara Hildén -akatemiassa.
- Lähtökohtanani oli tehdä perinteisiin nojaava ja herkkäsävyinen kuvitus, joka tekisi Hannelen tarinalle oikeutta. Halusin luoda maailman, joka muistuttaisi Ylivieskaa, mutta ei olisi täysin identtinen. Se on kuin unimaailma, jossa todellisuus ja mielikuvitus sekoittuvat keskenään ja vääristyvät, muistojen tapaan.

Takaisin | Tiedotearkisto