
Vuoden 2006 alusta Ylivieskan seurakuntaan yhdistynyt Merijärvi jatkaa omana kappeliseurakuntana lähes sadan vuoden itsenäisenä toimimisen jälkeen. Merijärvellä on neljä valtuutettua Ylivieskan 27-jäsenisessä kirkkovaltuustossa ja yksi edustaja yhdeksänjäsenisessä kirkkoneuvostossa. Kaikissa johtokunnissa on myös yksi jäsen edustamassa Merijärveä. Lisäksi Merijärvelle on valittu oman kappalaisen johtama kuusijäseninen kappelineuvosto, joka hoitaa kappeliseurakunnan asioita.
Työntekijätilanne paraneeMerijärven kappeliseurakunnassa on neljä työntekijää. Kappalaisena on Pekka Favén, kanttorina Markku Sakko, toimistonhoitajana Auli Sakko ja seurakuntamestarina Juhani Saukko. Kirkkovaltuusto on jo joulukuussa päättänyt uuden nuorisotyönohjaajan viran perustamisesta, joka toimii myös Ylivieskan seurakunnan lähetyssihteerinä. Tämän viran tehtäviin kuuluu myös Merijärven nuoriso- ja lähetystyö. Lisäksi kirkkoneuvosto päätti 1.2. kokouksessa esittää kirkkovaltuustolle osa-aikaisen (50 %) diakonian viran perustamista Merijärvelle. Kappeliseurakunnassa vanhempi kirkkoMerijärven kirkko on rakennettu 1781 eli viisi vuotta aikaisemmin kuin Ylivieskan. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että kummankin kirkon ensimmäisen alttaritaulun on maalannut Thomas Kiempe 1700-luvun lopulla. Merijärven vanha alttaritaulu on yhä nähtävänä kirkon eteläristillä. Nykyinen alttaritaulu on vuodelta 1877 ja sen on maalannut Jeremias Alin. Kirkko on maalattu ja kunnostettu ulkoa ja sisältä sisäseiniä lukuun ottamatta 2004. Myös 1799 rakennettu tapuli maalattiin samana vuonna ja helmaosa tervattiin. Pieni kello on vuodelta 1781 ja isompi kello, seurakunnan itsenäistymisen yhteydessä hankittu, vuodelta 1909. Kellojen soitto sähköistettiin viime remontin yhteydessä. Seurakuntatalokin vasta remontoituSeurakuntatalo on rakennettu 1973 ja sitä laajennettiin ja remontoitiin 1999. Lisäksi Merijärvellä on 1961 rakennettu pappila, 1976 valmistunut rivitalo ja 1984 tehty huoltorakennus/saattotila. Kirkonkylän hautausmaa on kirkon ympäristössä ja Pyhänkosken hautausmaa Pyhäjoen rannassa seitsemän kilometriä Pyhäjoen suuntaan. Toimintaa itsensä kokoisestiSeurakunnan säännöllinen toiminta sisältää jumalanpalveluksen kirkossa sunnuntaisin sekä muut kirkolliset toimitukset: kasteet, avioliittoon vihkimiset ja hautaan siunaamiset. Hartauksia pidetään kerran kuussa Merijärven Palvelutalolla ja vanhainkoti Salmenrannassa, sekä joskus lähialueen sairaaloissa ja hoitolaitoksissa.Viikoittain kokoontuvat myös perhekerho, raamattupiiri, lentopalloporukka, lasten päiväkerho. Varhaisnuorten studiokerho toimii joka toinen torstai. Veteraanilaulajat kokoontuvat joka torstai-ilta seurakuntatalolla.Virsipiiri aloittaa toiminnan helmikuun aikana seurakuntatalolla, kokoontuen kerran kuukaudessa.Toimintaan kuuluvat myös rippikoulu, syntymäpäiväkäynnit ja koululaishartaudet. Diakonia- , nuoriso- ja lähetystyön lisätyövoima parantaa jatkossa myös toimintaedellytyksiä.
teksti - Jussi Leppälä
kuvat – Markku Sakko |