Kesäillan musiikkihartaus

ke 9.8. klo 19.00
Kuva Seppo Jokitalo

Pyhän Kolminaisuuden kirkko

Kesäillan musiikkihartaudessa kantavana teemana on "Ilo ja kiitollisuus". Illassa kuullaan yksinlauluja kolmen erityyppisen miesäänen, Ari-Pekka Jokitalon (basso), Jouni Jokitalon (baritoni) sekä Jari Taskilan (tenori) tulkitsemana. Illan piano- ja urkusäestyksistä vastaa Juho Räisänen.

Ylivieskalaistaustaiset veljekset Ari-Pekka ja Jouni, sekä Haapavedeltä lähtöisin olevat Jari ja Juho ovat musisoineet Ylivieskan uudessa Pyhän Kolminaisuuden kirkossa aiemminkin.
Aiemmat kokemukset ovat jääneet niin mukavina muistoina mieliimme, että oli helppo vastata myöntävästi kutsuun tulla palvelemaan kesäillan musiikkihartauteen.

"Ylivieskan uusi kirkko on upea paikka musisoida. Kuulijan paikallakin olleena voi sanoa, että myös kuunteluelämys on vaikuttava."

Tänä aikana, jolloin uutiset sodista ja onnettomuuksista ahdistavat mieliämme, haluamme muistuttaa niistä ilon ja kiitollisuuden aiheista mitä jokainen meistä voi elämästään löytää. Ensi keskiviikkoiltana on hyvä hetki katkaista hetkeksi arkikiireet ja lähteä kuuntelemaan iloa ja lohtua tuovaa musiikkia. Toivotamme kaikki kuulijat lämpimästi tervetulleeksi läheltä ja kaukaa!

klo 19 Kesäillan musiikkihartaus kirkossa, Ari-Pekka Jokitalo-basso, Jouni Jokitalo-baritoni, Jari Taskila-tenori, Juho Räisänen-piano & urut, Jukka Kesola-hartaus, vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10e
  • Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Jumalanpalvelukset ja uskonelämä
  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Ylivieskan seurakunta