Kirkko kutsuu hiljentymään ja kohtaamaan

Pyhän Kolminaisuuden kirkon ovet avautuvat kesäkauteen 16. toukokuuta. Tiistaista torstaihin ovet ovat auki tiekirkkona päivittäin klo 12-18 vapaaehtoisten seurakuntalaisten voimin 14. syyskuuta saakka. Poikkeuksellisesti keskiviikkona 17.5. kirkko on kiinni, mutta avoinna myös helatorstaina 18.5.
Kirkko tarjoaa mahdollisuuden hiljentymiseen, kirkon eteistilan olohuoneen kahviossa on mahdollisuus kahvitteluun ja kohtaamiseen. Vapaaehtoiset myös esittelevät kirkkoa. Avoimien ovien päivät päättyvät klo 18 pidettävään rukoushetkeen, johon kaikki ovat tervetulleita.
Kevään aikana kirkko on saanut palamattomasta kirkkopuusta tehdyt kynttilänjalat ja lähetyskynttelikön, johon kävijä voi sytyttää oman rukouskynttilän. Kirkon takaosan vitriinissä on nähtävillä Yrjö Kolppasen rakentamat ja seurakunnalle lahjoittamat kolmen kirkon pienoismallit.
Olohuoneen kahviossa on tarjolla kahvin lisäksi itse leivottua pullaa ja jäätelöä lähetystyön ja diakoniatyön hyväksi. Myyntipöydästä löytyy kirkkopuusta tehtyjä lautasia ja rasioita, Pyhän Kolminaisuuden kirkko -aiheisia postikortteja, Yhdessä-juhlakirjaa, ym. kirkkotuotteita. Lisäksi esillä on diakonia- ja lähetystyön hyväksi myytäviä tuotteita, mm. seurakunnan adresseja. Maksuvälineenä toimii käteinen ja pankkikortti.
Kesäkaudella kirkko kutsuu sunnuntain messuihin klo 10, kesäillan musiikkihartauksiin 7.6. alkaen keskiviikkoisin klo 19 ja lounastamaan kirkon seurakuntasali Marian puolelle maanantaista perjantaihin klo 10.30-13 (perjantaisin klo 10.30-12). Vihkiryijytalkoot jatkuvat myös talkooryhmille kesäajan heinäkuuta lukuun ottamatta.
Maksutonta, anonyymiä ja ilman ajanvarausta toteutuvaa ammatillista Walk in -keskusteluapua järjestetään kirkossa 12-29 -vuotiaille nuorille toukokuun loppuun saakka maanantaisin klo 16-18.
Tervetuloa kirkkoon!
12.5.2023 11.18