Uutisia ja tiedotteita

Ylivieskan seurakunnan uutisia ja tiedotteita. Alempana linkit uusimpiin kirkkouutisiin sekä vanhojen kotisivujen kirkkouutisten arkistoon.

Ylivieskan seurakunnalle ylijäämäinen talousarvio

20.12.2019 20.43

Kirkkovaltuusto joulu19_S.jpg Kirkkovaltuusto päätti vuoden viimeisen kokouksen Enkeli taivaan-jouluvirteen. (Kuva: Jussi Leppälä)

Ylivieskan seurakunnan kirkkovaltuusto vahvisti kirkkoneuvoston esittämän seurakunnan talousarvion vuodelle 2020 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2020-2022. Toiminnan osalta tuleva vuosi on strategiasuunnittelun aikaa, johon kuuluu keskeisesti uuden kirkon valmistuminen ja sen kokonaisvaltaisen käytön ja toiminnan suunnittelu.

Talousarvio on laadittu käyttötalousmenojen osalta 3 % supistuksella, ainoastaan palkoissa on huomioitu 1,5 % korotus. Tilikauden ylijäämäksi on arvion mukaan jäämässä 101,239 euroa. Pitkäaikaista lainaa on jäljellä 2,1 miljoonaa. Kirkon rakentamiseen on varattu 6 miljoonan lainatarve, jota nostetaan käytettäväksi vuoden aikana tarpeen mukaan. Lainoja lyhennetään 285.000 ja korkomenoihin on varattu 55.000. Investointimenot ovat kirkon rakentamisen osalta 13,4, miljoonaa, josta suurin osa toteutuu ensi vuonna. Verotuloiksi on arvioitu 3.6 miljoonaa. Menot ovat yhteensä 3,6 miljoonaa, toimintakate 2,9 miljoonaa ja vuosikate 355.278 euroa. Henkilöstökulujen osuus kuluista on 2,3 miljoonaa eli 63,5 %. Yhteisiä virkoja Ylivieskalla on Sievin, Alavieskan ja Kalajoen kanssa taloushallinnon, tiedotuksen ja musiikkityön osalta. Pekka Similä teki kannatetun esityksen osavuosikatsauksen tekemisestä kesäkuuksi taloustilanteen kehityksen seuraamiseksi.

Kirkkoherra Eija Nivala antoi kirkkovaltuutetuille tilannekatsauksen kirkkohankkeesta. Paalutus on tehty, anturat valettu ja peruskivi muurattu. Noin viikolla 10 käynnistyy pitkä ja vaativa vaihe, liimapuupalkkien pystytys. Harjannostajaisia päästäneen pitämään huhti-toukokuun vaihteessa. Aira Lehto toi terveisiä Petroskoin ystävyysseurakunnasta tiivistetysti sanoihin ”Kristus on syntynyt” ja ”Jumala on”. Petroskoissa toivotaan yhteistyön jatkamista.

Kalle Luhtasela teki valtuustoaloitteen pöytäkirjojen julkaisemisesta kotisivuilla ja kirkkoneuvoston kokousmateriaalin lähettämisestä sähköisesti myös kirkkovaltuutetuille. Marraskuun lopussa julkaistuille uusille kotisivuille pöytäkirjat ovat tulossa heti vuoden alussa.

Aikaisemmin viikolla kirkkoneuvosto merkitsi tiedoksi Anne Sumelan irtisanoutumisen kappalaisen virasta ja päätti pyytää Oulun hiippakunnan tuomiokapitulilta kappalaisen viran julistamista haettavaksi. Viran hoitoon kuuluu lapsityön tiimiin osallistuminen ja laaja-alaisesti muita seurakuntapapin tehtäviä. Kirkkoneuvosto hyväksyi suoristuslisän maksamisen arviointikeskustelujen perusteella 11 henkilölle vuonna 2020. Suoristuslisä on kirkossa uusi käytäntö, johon käytetään 1,1 % suoristuslisään oikeuttavien henkilöiden peruspalkasta. Lisä maksetaan vuosittain käytyjen arviointikeskustelujen perusteella.

« Uutislistaukseen