Rippikouluun

 

Rippikoulussa saadaan opetusta kristinuskon keskeisistä asioista. Rippikoulu on kasteopetusta, joka perustuu Jeesuksen kastekäskyyn. Jeesus käski kastaa ihmisiä ja opettaa heitä. 

Vuosittain seurakuntamme tarjoaa 6-8 rippikouluryhmää. 

Sekä leiririppikoulujen että päiväripareiden kesto on 7 päivää. Erona on, että päivärippikouluissa yövytään kotona. 

Rippikouluopetusta pidetään uuden 2017 vuoden rippikoulusuunnitelman ”Suuri Ihme” mukaisesti.

Seurakunta lahjoittaa kaikille rippikoulun käyville nuorille Raamatun. Järjestörippikoulun käyvät nuoret voivat hakea rippiraamatun nuorisotoimistosta.

Rippikoulussa opetellaan muutama ulkoläksy, Ylivieskan seurakunnan rippikouluissa niitä on yhteensä neljä ja niitä on hyvä opetella jo ennen leirin lähijaksoa. Ulkoläksyt löydät TÄÄLTÄ

 

RIPPIKOULUT VUONNA 2023

Tänä vuonna kutsumme rippikouluun kaikkia 2008 vuonna syntyneitä Ylivieskalaisia ja Merijärvisiä nuoria. Infokirje rippikouluista postitetaan vuonna 2008 vuonna syntyneille kirkon jäsenille viikolla 37. Infokirje sisältää tietoa siitä, missä muodossa rippileirejä tarjotaan vuonna 2023: ajankohdat, hinnat, ryhmien määrät, ryhmäkoot jne.

Jos rippikoulu jäi sinulta tänä vuonna käymättä tai et esim. kuulu kirkkoon, mutta haluaisit osallistua rippikouluun tulevana vuonna, ole yhteydessä rippikoulutyöstä vastaavaan työntekijään Marjo Jokitaloon, jotta saat tietoa rippikouluilmoittautumisesta. Tarjoamme rippikoulupaikkoja ensisijaisesti oman seurakunnan jäsenille. Vapaaksi jääneitä paikkoja voi tiedustella ilmoittautumispäivän jälkeen. 

Myös ne nuoret, jotka käyvät rippikoulun muualla kuin Ylivieskassa, ilmoittautuvat kotiseurakunnan rippikoulujärjestelmään. Kotiseurakuntasi huolehtii ennen rippileiriä käytävistä yhteisistä tapaamisista, joiden myötä oma kotiseurakuntasi tulee sinulle tutuksi. 

 

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ

Rippikoulutapaamisten aikataulut

 

Klikkaa ryhmän linkkiä nähdäksesi ryhmätapaamisten päivämäärät vuonna 2023

 

MAALISKUU 

 

RYHMÄ 1 Päivärippikoulu Nuorisotila Vitiksessä 

RYHMÄ 2 Talvirippikoulu Törmälässä 4-10.3.2023

 

KESÄKUU 

 

RYHMÄ 3 TÖRMÄLÄSSÄ 8-14.6.2023

RYHMÄ 4 TÖRMÄLÄSSÄ 15-21.6.2023

 

HEINÄKUU 

 

RYHMÄ 5 TÖRMÄLÄSSÄ 6-12.7.2023
 

RYHMÄ 6 TÖRMÄLÄSSÄ 13-19.7.2023

 

JÄRJESTÖRIPPIKOULURYHMÄT 2023



Järjestörippikouluryhmä Ylivieska 7A

Järjestörippikouluryhmä Ylivieska 7B

Järjestörippikouluryhmä Merijärvi

 

Rippikouluasioissa ota yhteys Marjo Jokitaloon 044 711 8625

 

KONFIRMAATIO

Rippikoulu päättyy konfirmaatioon. Konfirmaatio edellyttää, että sinut on kastettu, olet kirkon jäsen ja rippikoulun käynyt. Konfirmaatiossa on kyse samasta armosta, kuin kasteessa. Jumala haluaa vahvistaa konfirmoitavaa uskossa ja siunata uudessa elämänvaiheessa. Konfirmaatiossa tunnustetaan henkilökohtaisesti usko, johon konfirmoitava on kastettu ja vastataan kysymykseen: ”Tahdotko Jumalan armon avulla osoittaa tämän uskon elämässäsi?”. Konfirmaatiossa nuoresta tulee täysivaltainen seurakunnan jäsen. Se antaa nuorelle oikeuden kummin tehtäviin ja osallistua itsenäisesti ehtoolliselle, olla täysi-ikäisenä ehdokkaana seurakuntavaaleissa, sekä oikeuden kirkolliseen avioliittoonvihkimiseen. Konfirmaation jälkeen nuori voi myös osallistua seurakunnan kerhonohjaaja-isoskoulutukseen eli KeIskoon ja toimia koulutuksen jälkeen isosena. 

Konfirmaatiota vietetään Ylivieskan kirkossa ryhmäkohtaisten suunnitelmien mukaan. Pääsääntöisesti sunnuntaina klo 10. (Poikkeus talviryhmillä). Konfirmaatiossa rippikoululaisen päällä on seurakunnan valkoinen alba. Ylivieskassa on ollut käytäntönä, että joku rippikoululaisen kummeista tai perheestä osallistuu siunaamiseen seurakunnan työntekijöiden kanssa. Konfirmaatiossa koko seurakunta rukoilee nuoren puolesta. 

Rippikoulu on puolen vuoden mittainen tutustuminen seurakuntaan ja kristilliseen uskoon. Usein rippikoulu käydään sinä vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta. Rippikoulun voi käydä myös aikuisena.

Rippikoulu edeltää rippijuhlia

Konfirmaatio on osa ehtoollisjumalanpalvelusta eli messua. Konfirmaatiota vietetään joko sunnuntain messun yhteydessä tai omana erillisenä messunaan. Konfirmaatiomessu kestää yleensä 1-2 tuntia. Kirkot ovat konfirmaatiomessuissa usein hyvin täynnä, joten paikalla kannattaa olla ajoissa.

Konfirmaatio tapahtuu jumalanpalveluksessa

Rippijuhlia vietetään rippikoulun käyneen ja konfirmoidun nuoren kunniaksi. Nuorelle rippijuhlat ovat tärkeä aikuistumisjuhla.

Rippijuhlien järjestäminen