Rippikouluun
Rippikoulussa saadaan opetusta kristinuskon keskeisistä asioista. Rippikoulu on kasteopetusta, joka perustuu Jeesuksen kastekäskyyn. Jeesus käski kastaa ihmisiä ja opettaa heitä.
Vuosittain seurakuntamme tarjoaa 6-8 rippikouluryhmää.
Sekä leiririppikoulujen että päiväripareiden kesto on 7 päivää. Erona on, että päivärippikouluissa yövytään kotona.
Rippikouluopetusta pidetään uuden 2017 vuoden rippikoulusuunnitelman ”Suuri Ihme” mukaisesti.
Seurakunta lahjoittaa kaikille rippikoulun käyville nuorille Raamatun. Järjestörippikoulun käyvät nuoret voivat hakea rippiraamatun nuorisotoimistosta.
Rippikoulussa opetellaan muutama ulkoläksy, Ylivieskan seurakunnan rippikouluissa niitä on yhteensä neljä ja niitä on hyvä opetella jo ennen leirin lähijaksoa. Ulkoläksyt löydät TÄÄLTÄ
RIPPIKOULUT VUONNA 2023
Tänä vuonna kutsumme rippikouluun kaikkia 2008 vuonna syntyneitä Ylivieskalaisia ja Merijärvisiä nuoria. Infokirje rippikouluista postitetaan vuonna 2008 vuonna syntyneille kirkon jäsenille viikolla 37. Infokirje sisältää tietoa siitä, missä muodossa rippileirejä tarjotaan vuonna 2023: ajankohdat, hinnat, ryhmien määrät, ryhmäkoot jne.
Jos rippikoulu jäi sinulta tänä vuonna käymättä tai et esim. kuulu kirkkoon, mutta haluaisit osallistua rippikouluun tulevana vuonna, ole yhteydessä rippikoulutyöstä vastaavaan työntekijään Marjo Jokitaloon, jotta saat tietoa rippikouluilmoittautumisesta. Tarjoamme rippikoulupaikkoja ensisijaisesti oman seurakunnan jäsenille. Vapaaksi jääneitä paikkoja voi tiedustella ilmoittautumispäivän jälkeen.
Myös ne nuoret, jotka käyvät rippikoulun muualla kuin Ylivieskassa, ilmoittautuvat kotiseurakunnan rippikoulujärjestelmään. Kotiseurakuntasi huolehtii ennen rippileiriä käytävistä yhteisistä tapaamisista, joiden myötä oma kotiseurakuntasi tulee sinulle tutuksi.
TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ
Rippikoulutapaamisten aikataulut
Klikkaa ryhmän linkkiä nähdäksesi ryhmätapaamisten päivämäärät vuonna 2023
MAALISKUU
RYHMÄ 1 Päivärippikoulu Nuorisotila Vitiksessä
RYHMÄ 2 Talvirippikoulu Törmälässä 4-10.3.2023
KESÄKUU
RYHMÄ 3 TÖRMÄLÄSSÄ 8-14.6.2023
RYHMÄ 4 TÖRMÄLÄSSÄ 15-21.6.2023
HEINÄKUU
RYHMÄ 5 TÖRMÄLÄSSÄ 6-12.7.2023
RYHMÄ 6 TÖRMÄLÄSSÄ 13-19.7.2023
JÄRJESTÖRIPPIKOULURYHMÄT 2023
Järjestörippikouluryhmä Ylivieska 7A
Järjestörippikouluryhmä Ylivieska 7B
Järjestörippikouluryhmä Merijärvi
Rippikouluasioissa ota yhteys Marjo Jokitaloon 044 711 8625
KONFIRMAATIO
Rippikoulu päättyy konfirmaatioon. Konfirmaatio edellyttää, että sinut on kastettu, olet kirkon jäsen ja rippikoulun käynyt. Konfirmaatiossa on kyse samasta armosta, kuin kasteessa. Jumala haluaa vahvistaa konfirmoitavaa uskossa ja siunata uudessa elämänvaiheessa. Konfirmaatiossa tunnustetaan henkilökohtaisesti usko, johon konfirmoitava on kastettu ja vastataan kysymykseen: ”Tahdotko Jumalan armon avulla osoittaa tämän uskon elämässäsi?”. Konfirmaatiossa nuoresta tulee täysivaltainen seurakunnan jäsen. Se antaa nuorelle oikeuden kummin tehtäviin ja osallistua itsenäisesti ehtoolliselle, olla täysi-ikäisenä ehdokkaana seurakuntavaaleissa, sekä oikeuden kirkolliseen avioliittoonvihkimiseen. Konfirmaation jälkeen nuori voi myös osallistua seurakunnan kerhonohjaaja-isoskoulutukseen eli KeIskoon ja toimia koulutuksen jälkeen isosena.
Konfirmaatiota vietetään Ylivieskan kirkossa ryhmäkohtaisten suunnitelmien mukaan. Pääsääntöisesti sunnuntaina klo 10. (Poikkeus talviryhmillä). Konfirmaatiossa rippikoululaisen päällä on seurakunnan valkoinen alba. Ylivieskassa on ollut käytäntönä, että joku rippikoululaisen kummeista tai perheestä osallistuu siunaamiseen seurakunnan työntekijöiden kanssa. Konfirmaatiossa koko seurakunta rukoilee nuoren puolesta.