Katselen mielessäni valokuvia, joissa minä olen äitini kanssa. Ei niitä kuvia, joita muistan, ole kovin montaa, mutta ne ovat tärkeitä. Kastekuvassa olen äidin sylissä. Isä on äidin rinnalla. Vuoden ikäisenä istun sairaanhoitajaksi valmistuneen äitini sylissä. Olen turvassa. Toisena kesänäni leikin äidin kanssa puistossa. Kuvassa on iloa. Konfirmaatiopäivänä äiti halaa minua. Niin monesta arjen hyvästä hetkestä ei ole kuvaa.

Miten hyvältä tuntuukaan vielä vuosikymmenten jälkeen, että äiti on pitänyt minua sylissä ja leikkinyt kanssani. Olen tullut nähdyksi ja rakastetuksi. Olen tuonut iloa vanhemmilleni. Äidin sylissä on ollut hyvä kasvaa ja siitä ponnistaa omaan elämään.

Äiti on edelleen tärkeä osa perhettämme. Puhelinsoiton tai muutaman tunnin automatkan päässä. Tiedän, että äiti yhä huolehtii – ja välillä murehtiikin – lastensa ja lastenlastensa elämästä. Totta on tänään sekin, että minä kuulostelen pian neljä vuotta sitten yksin jääneen äidin vointia sanoista, rivien väleistä ja äänensävystäkin. Monesti harmittaa, että asumme kaukana toisistamme ja niin vähän voin konkreettisesti olla ikääntyvän äidin tukena tai jakaa omaa arkeani hänen kanssaan.

Äitienpäivä ei ole arvioinnin tai arvostelun päivä suhteessa äitiin tai omaan äitiyteen. Se on kiitollisuuden, armollisuuden ja ilon päivä.

Äitienpäivän läheisyydessä pohdin, miten olennaisesti äiti ja äidinrakkaus on luonut pohjaa elämälleni. Samalla mietin, miten itse olen äitinä toiminut ja millaisia jälkiä jättänyt lapsiini. Koko perheemme oli koolla viimeksi jouluna ja aika isolla joukolla pääsiäisenä. WhatsApp-viestit ja puhelut välittävät tärkeitä kuulumisia ja kysymyksiä ympäri vuoden. Vappuviikonloppuna olimme ”tyttöjen reissulla” siskoni, hänen tyttärensä ja meidän perheen tytärten kanssa. Kaksi äitimme tytärtä ja heidän tyttärensä siis. On helppo ajatella, että tulemme samalta kasvualustalta. Oli niin helppoa ja mutkatonta.

Toukokuun toisena sunnuntaina vietämme äitienpäivää. Jokainen olemme äitiemme lapsia. Erilaisista lähtökohdista kasvaneita. Siihen kohtaan elämäämme kulkeneita, joka tänään on totta. Äitienpäivä ei ole arvioinnin tai arvostelun päivä suhteessa äitiin tai omaan äitiyteen. Se on kiitollisuuden, armollisuuden ja ilon päivä.