Uutislistaukseen

Kirkkoneuvosto myönsi toimivapaan viestintäasiantuntijalle ja käsitteli seurakunnan henkilöstö- sekä ulkoilureittiasioita

Kirkkoneuvoston päätöksiä (1).png

Kirkkoneuvoston päätöksiä

Kirkkoneuvosto myönsi viestintäasiantuntija Miia Kalliolle toimivapaata ajalle 1.10.2026–30.9.2027. Hän jatkaa toimivapaan ajan seurakunnan kansainvälisen työn koordinaattorin tehtävässä 20 prosentin työajalla. Viestintäasiantuntijan sijaiseksi päätettiin palkata Siiri Kallio 70 prosentin työajalla toimivapaan ajaksi.

Kokouksessa käsiteltiin myös seurakunnan kolmannen kanttorin viran täyttämistä. Ylivieskassa on tällä hetkellä täytettynä kaksi kanttorin virkaa ja yksi täyttämätön, entinen Merijärven seurakunnan kanttorin virka. Asia päätettiin siirtää jatkovalmisteluun lisäselvityksiä varten.

Kirkkoneuvosto hyväksyi Ylivieskan kaupungin kanssa tehtävän ulkoilureittisopimuksen, joka mahdollistaa ympärivuotisen ulkoilureitin sijoittamisen seurakunnan omistamalle maa-alueelle Salmiperän ja Joonaalan välisellä alueella. Kaupunki vastaa reitin rakentamisesta, ylläpidosta ja turvallisuudesta.

Lisäksi kirkkoneuvosto päätti esittää kirkkovaltuustolle seurakuntavaalien vaalilautakunnan uuden puheenjohtajan ja jäsenen valitsemista sekä käynnisti valmistelun Törmäjärven ulkoilureitin kehittämistä koskevan aloitteen pohjalta.

Kokouksessa kuultiin myös katsaukset kesän tapahtumista. Herättäjäjuhlien ja Suviseurojen todettiin onnistuneen hyvin sekä toiminnallisesti että osallistujamäärien näkökulmasta.

Kokouksen pöytäkirja on kokonaisuudessaan luettavissa Ylivieskan seurakunnan verkkosivuilla osoitteessa: ylivieskanseurakunta.fi/paatoksentekoLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Lisätietoja: kirkkoherra Eija Nivala, p. 044 7118614, eija.nivala@evl.fi tai talousjohtaja Kaisa Toivoniemi, p. 044 7118 602, kaisa.toivoniemi@evl.fi

Eija Nivala
Eija Nivala
kirkkoherra
Terveystie 11
84100 Ylivieska
Kaisa Toivoniemi
Kaisa Toivoniemi
talousjohtaja
Terveystie 11
84100 Ylivieska

Fri Sep 04 13:58:00 EEST 2026