Istun lämminhenkisen kahvilan pirtissä ja seuraan, kuinka lounaalle tulleet ikäihmiset kohtaavat toisiaan. Mukaan mahtuu myös nuorempia, ehkä työssäkäyviä, perheellisiä ihmisiä, sekä heidän lapsiaan. Tunnelma on kiireetön ja vilkas keskustelu täyttää huoneen. Keskusteluista ja eleistä päätellen nämä ihmiset ovat toisilleen entuudestaan tuntemattomia. Tila on kuitenkin sen verran pieni, että päästäkseen istumaan lounastajien on istuttava yhteiseen pöytään vieretysten, vaikka se ei meille suomalaisille ole ihan helppoa. Seuraan tilannetta hieman sivusta, ja riemuitsen hiljaa mielessäni siitä, millainen kohtaamisten aarreaitta tämä hetki onkaan.  

Arjen kohtaamisten äärelle meidät kutsuu Vanhustenviikko. Kansallista vanhustenpäivää vietetään lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina ympäri Suomen, myös Ylivieskassa ja lähialueilla. Vanhustenpäivää on vietetty jo vuodesta 1954.  Edelleen päivää ja sitä seuraavaa ”vanhustenviikkoa” vietetään muistutuksena siitä, että hyvä ja oman näköinen vanhuus kuuluu jokaiselle. Vanhustenviikon aikana jokainen meistä on kutsuttu pohtimaan mistä hyvä vanhuus koostuu ja miten voimme rakentaa sitä itsellemme ja toisillemme.  

Hyvä vanhuus tarkoittaa meille kaikille jotain hieman erilaista. Usein toivomme kuitenkin terveyttä, läheisiä ihmissuhteita, taloudellista vakautta sekä laadukkaita ja saavutettavia palveluita vanhenemisen tueksi. Aina emme toiveista huolimatta saa näitä asioita. Silloin toiveemme voivat näyttää arkisemmilta: Toivon, että joku auttaa minut aamulla ylös vuoteesta, lukee yhdessä päivän lehden ja tiedän, että minusta välitetään. Toivon, että pääsen käymään ulkona, saan nähdä ystäviäni ja kokea, että minulla on merkitystä. Toivon, että minulta kysytään kuulumisia ja saan kertoa ne ajan kanssa. Toivon, että saan kokea yhteyttä muihin ihmisiin.  

Lasten virsi ”Rukous on silta” kertoo, että rukoukseen ei tarvita paljon sanoja. Taivaan isä kuulee pienen huokauksenkin. Ajattelen, että samoin on arjen kohtaamisissa. Aina ei tarvitse puhua pitkästi tai osata valmiita vastauksia. Kohtaamista on myös hymy vastaantulevalle, vieraan tervehtiminen, tai lohduttava kosketus olkapäällä. Tulevalla viikolla voit yrittää keskittyä siihen, millaisissa tilanteissa koet tulleesi kohdatuksi ja miten sinä kohtaat muita. Millainen olo kohtaamisessa syntyy? 

Kahvilan lounasaika tulee päätökseen, ja toisilleen hetki sitten vielä vieraat ihmiset nousevat lähteäkseen. He kiittävät seurasta, sanovat hyvästejä ja joku sopii tapaavansa uudestaan ensi viikolla.

Sunnuntaina 11.10 vietämme seurakunnassa vanhusten kirkkopyhää, joka päättää vanhustenviikon. Jokainen on tervetullut messuun ja kirkkokahveille! 

Ps. Tiesitkö, että Kalajokilaakson alueen vanhus- ja vammaisneuvosto haastaa ensi viikolla 5–11.10 jokaisen ottamaan oman vanhemman mukaan töihin? Mieti, voisitko sinä toteuttaa läheisellesi #vanhemmatmukaantoihinpaiva:n? 

Diakoniatyöntekijä Anniina Syrjälä 

Ylivieskan seurakunta